Näytetään tekstit, joissa on tunniste säästöpossu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste säästöpossu. Näytä kaikki tekstit

perjantai 7. syyskuuta 2018

Kannattaako säästäminen?

Säästöpossussa ei ole mitään. Ei ainuttakaan roposta. Yllättävien menojen sattuessa lainaan rahaa tarvittaessa kavereilta ja vanhemmilta. Tai sitten otan vain helpon kulutusluoton. Kuulostaako tutulta? Toivottavasti ei. 

Säästöpossun tyhjyys ei kuitenkaan ole mitenkään yllättävää tai ihmeellistä. Rahalla on tapana aina löytää jokin käyttötarkoitus. Emme välttämättä edes tiedä minne rahamme menevät - ne vain menevät. Mutta miksi kannattaa säästää? Vai kannattaako se?

Ylen äskettäin julkaiseman uutisen mukaan iso osa suomalaisista (38%) ei säästä. Useammat ovat ehkä yrittäneet säästää, mutta syystä taikka toisesta epäonnistuneet. Usein ajatellaan, ettei pienituloinen voi säästää. ''Enhän minä voi säästää, koska tuloni ovat niin pienet.'' Onkin totta, että talous- tai velkavaikeuksien kanssa painivien on käytännössä mahdotonta säästää. Kuitenkaan pelkkä pienituloisuus ei ole este säästämiselle. Pienituloinen ei luonnollisesti pysty suuriin kuukausittaisiin säästösummiin, mutta epäilen, että useimmilta irtoaisi 5 euroa tai edes 0,5 euroa kuukaudessa säästöpossun syötäväksi. 

Miksi sitten pitäisi säästää, kun pärjää ilmankin? Seuraavassa neljä erittäin hyvää aloittaa säästäminen jo vaikka tänään.

1. Pahan päivän varalle

Säästäminen arkisten yllästysten varalle kannattaa aina. Pesukoneen tai polkupyörän hajotessa ei tarvitse heti turvautua luottokortin tai osamaksusopimusten apuun, kun säästöpossun syövereistä löytyy pelivaraa. Säästämällä siis säästät yllätysten sattuessa! Lisäksi stressi taloudellisesta tilanteesta vähenee, kun tietää voivansa tarvittaessa turvautua säästöpossun apuun.


2. Seuraavaa suurempaa hankintaa varten

Elämässä tulee usein eteen tilanteita, joissa tarvitaan rahaa ja mahdollisesti lainaa. Tyypillisesti lainaa otetaan uuden asunnon tai auton ostoon. Kun säästössä on rahaa, lainan saanti helpottuu (!) ja toisaalta lainantarve myös vähenee. Tämä vähentää huomattavasti lainan ottamiseen liittyviä kuluja.


3. Säästämällä rikastut, euro on miljoonan alku

No, jos et nyt ihan rikastu, niin varallisuutta kertyy kuitenkin. Pitkäaikainen säästäminen ja säästöjen sopiva sijoitus tuottaa. Säästämisen hedelmiä voi poimia esimerkiksi eläkeiän koittaessa. Joku sanoisi, että haluaa elää ja käyttää rahansa nyt eikä kymmenien vuosien päästä eläkkeellä. Totta sekin, mutta pienellä säästösummalla jää rahaa käytettäväksi myös nuorempana. 


4. Aika on säästäjän puolella

Säästäminen kannattaa aloittaa mahdollisimman pian, sillä sen hyödyt kasvavat ajan mittaan. Tämä on niin kutsuttu korkoa korolle -ilmiö. Mitä pikemmin aloitat säästämisen, sitä suuremmaksi säästöjesi arvo ehtii nousta. 


Säästäminen kannattaa aina!

tiistai 4. syyskuuta 2018

Esittelyteksti

Tämä on Säästöpossun blogin ensimmäinen luku. 

Säästöpossu on kaikille tuttu säästämiseen tarkoitettu lipas, pikkurahan keräysastia. Alkujaan se sai nimen possu väärinymmärryksen seurauksena, kun savea tarkoittanut sana (pygg) vaihtui possua tarkoittaneeseen sanaan (pig) Keski-Englannissa. Virheistä ja väärinkäsityksistä seuraa monesti jotain hyvää, kuten tässäkin tapauksessa. 

Säästöpossulle voidaan kehitellä monenlaisia symbolisia merkityksiä. Ehkä paras, jonka olen kuullut, menee näin; 

''Säästöpossu on kuin oikea maatiaissika. Sikafarmari ruokkii sikaansa rehulla ja viljalla, joka tarkoittaa hänelle kuluja. Mutta, kun farmari myy sian teuraaksi, hän saa sian ruokkimiseen käyttämänsä rahat moninkertaisena takaisin.'' 

Edellisessä vertauksessa minua mietityttää vain eräs asia. Jos nimittäin laitan tavalliseen kirjahyllyllä säilyttämääni säästöpossuun rahaa, vuoden päästä siellä on tismalleen sen verran kuin olen sinne koskaan laittanut. Ei yhtään enempää. Mutta toisaalta, jos olisin osannut sijoittaa rahani oikein, voisin saada rahani takaisin korkojen kera.  

Tämä blogi pohtii järkevää rahankäyttöä, säästämistä ja sijoittamista. Tarkoituksena on tehdä blogiin arkista ja helposti ymmärrettävää sisältöä. Ei tehdä tästä niin vakavaa. :)






Blogitekstisuositus

Tienaa rahaa netissä?

Olen etsinyt jo pidempään keinoa tienata rahaa netin avulla. Olisihan se mukava loikoilla kotisohvalla näpyttelemässä puhelinta ja samaan a...