tiistai 18. syyskuuta 2018

Näin kilpailutat puhelinliittymäsi!

Puhelinliittymiä kannattaa aika ajoin kilpailuttaa. Vaikka laskuihin kuluva summa saattaa tuntua pieneltä esimerkiksi asumiskuluihin verrattuna, pienistä puroistakin kasvaa suuri virta. Jos maksat joka kuukausi 3-5 euroa ylimääräistä, vuodessa se tekee jo 36 - 60 euron lisäkulut.

Tässä Säästöpossun aito kilpailutusesimerkki:

Säästöpossulla on puhelinliittymä Elisalta. Liittymä on tarkemmin kerrottuna Saunalahti Huoleton Premium 100M. Eli liittymä kaikilla mausteilla, rajaton hyvä netti sekä rajattomat tekstarit ja puhelut. Liittymän alkuperäinen hinta on 32,90 euroa/kuukausi. Sain kuitenkin tarjouksen, jonka mukaan maksan liittymästä huhtikuuhun 2019 asti vain 22,90 euroa kuukaudessa.

Hinta on siis kyseisestä liittymästä erittäin edullinen ja vastaavanlaista liittymää tuohon hintaan ei löydy mistään. Kuitenkin omaan käyttöön verrattuna maksan liittymässä mielestäni turhasta. Puheluja ja viestejä ei juurikaan kuukauden aikana kerry, joten rajaton ominaisuus on itselleni turha. Sen sijaan netti on itsellenikin tärkeä ominaisuus ja sen pitää ehdottomasti olla rajaton, koska jaan puhelimen nettiä koko ajan koneelleni. Toisaalta tuossa netin suuruudessakin on ilmaa. Pärjäisin varmasti hyvin huonommallakin netillä.

Voisinko saada itselleni sopivamman liittymän? Ja selvästi halvemman? Miten toimin?

sunnuntai 16.9.

 1. Vertailen eri operaattorien hintoja netistä
 2. Parhaimmaksi vaihtoehdoksi katson Moi:n liittymän, jossa maksan 18 euroa rajattomasta netistä kuukaudessa. Sen päälle lisättäis mahdolliset puhelu-/tekstiviestikulut 0,055 euroa /(min/kpl). Omalla kohdallani tämä liittymä maksaisi kuukaudessa arvioni mukaan n. 20 euroa eli siis säästäisin joka kuukausi muutaman euron.
3. Teen tilauksen Moi:n liittymästä
4. Odotan, että Elisa saa tiedon operaattorin vaihtumisesta ja ottaa yhteyttä / tarjoaa hyvää tarjousta
5. Jännittää

maanantai 17.9.

6. Saan Elisalta tekstiviestin klo 16.47: '' Hei! Huomasimme, että olet siirtämässä liittymääsi X Elisalta pois. Haluatko, että olemme sinuun yhteydessä ja teemme uuden tarjouksen liittymääsi? Vastaa tähän viestiin kirjaimella A...''
7. Vastaan viestiin kirjaimella A, ja odotan puhelinsoittoa
8. Kertaan liittymäni tiedot ja olen valmis uuteen liittymätarjoukseen
9. Taas vähän jännittää. Saankohan paremman tarjouksen? Olen kuitenkin tykännyt Elisasta operaattorina enkä oikeasti haluaisi vaihtaa sitä.
10. Puhelin soi. Elisalta soitetaan ja tarjotaan mukisematta Huoleton 4G - liittymää, jossa 50M rajaton netti, rajattomat puhelut/tekstarit hintaan 14,90 e/kk!! Tarjouksen kesto 2 vuotta. Hyväksyn tarjouksen.
11. Puhelu meni paremmin kuin hyvin ja iloitsen uudesta liittymästä, jonka sain käyttööni jo 18.9. alkaen.

Eli siis sain erittäin hyvän liittymän, mielestäni erittäin hyvään hintaan ja suhteellisen pienellä vaivalla.

Säästän uuden liittymän avulla joka kuukausi 8 euroa ja vuoden aikana peräti 96 euroa. Kyllä kannatti!


Luulenpa, että tätä esimerkkiä seuraamalla myös sinä onnistut varmasti. Operaattorit eivät halua päästää sinusta irti, joten tarjoavat varmasti parempaa vaihtoehtoa. Sinun täytyy vain löytää nykyistä liittymääsi parempi/halvempi liittymä joltain toiselta operaattorilta, jolloin operaattorisi joutuu vastaamaan tarjoukseen. Toimii takuulla! Näin halpoja liittymiä ei löydy minkään operaattorin nettisivuilta tai vertailusivustoilta! Kannattaa kokeilla. :)

Moi:lta löytyy yleensä aina se halvempi tarjous, joten ensin tilaus sinne. Ja sitten vain odottelemaan vastatarjousta. Myös DNA:lta ja Elisalta kannattaa katsoa tarjoukset.



14 kommenttia:

  1. Sain juuri päivitettyä liittymäni DNA:lta
    Vanha oli dna 3g 21M, puhelut/txt käytön mukaan hintaa en muista
    Telialta otin eka tarjouksen 4g 100M puh/txt 1200min/kpl 20€/kk 24kk määräajaton
    Nyt dna winback rajaton kaikki 4g 100M 16,90/kk 12kk määräaikainen. Ja netin aion siitä jakaa koneelle/telkulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin sitä pitää! Onnea hyvästä sopimuksesta! :) Se on vaan ihan käsittämätöntä, minkälaisia hintoja operaattorit kiskoo esim. netissä tarjoamillaan liittymillä. Valitettavan moni ei tiedä tätä, eikä kilpailuta ja maksaa sitten ihan turhasta.

      Poista
    2. Taitaa tulla todella helposti kymmenenkin euroa pelkkää ilmaa laskuihin. Mut kelpaa mulle kun vähän teliaa ja DNA:ta sijoitussalkussa niin katteet kohdillaan ;)

      Poista
    3. Joo. Ilmaa on kyllä reilusti, eikä sitä kaikkea tietenkään saa pois. Operaattorien luulis tämän perusteella olevan aika varma sijoituskohde. Toki kasvua on vaikea saada, kun uusia ostajia ei niin hetkessä ilmaannu. :)

      Poista
  2. Siis sinulla oli huhtikuuhun 2019.
    Meillä tällä hetkellä 19.90 e kk , netti on kai 50 megaa, puheluita 1000 minuuttia ja tekstareita 500.

    Tuo puhelu- ja tekstarimäärä lukkiintui eikä sitä voi muuttaa, vaikka emme tekstaa kuin alle 10 viestiä kk ja soita kuin 50 min kk , siis varsinaisella puhelimella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luithan tekstin loppuun asti? :)
      Edellinen tarjousliittymä olisi siis ollut 4/2019 asti, mutta sain vielä huomattavan paljon paremman sopparin pöydän alta puhelimitse:

      50M, rajaton netti, rajattomat puhelut ja tekstarit. Yhteensä 14,90 e/kk, 24kk tarjous. (normaalisti 29,90e/kk).

      Sinäkin löydät vielä reilusti halvemman liittymän, kun toimit esim. tämän esimerkin tavoin. :)

      Poista
  3. kuinkahan usein kannattaa kilpailuttaa puhelinliittymää? eli miten usein mahtaa hinnat päivittyä niin, että niillä olisi laskuun vaikutusta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse kilpailutan aina silloin, kun edellinen kampanja-aika alkaa loppua eli 1-2 vuoden välein.

      Eli ensin kannattaa kilpailuttaa mahdollisimman halpa liittymä ja sen jälkeen kilpailuttaa aina, kun se kampanja-aika alkaa olla loppumassa. :)

      Poista
  4. 5.2. irtisanoin Telian hävyttömästi kalleuttamat kaksi liittymääni. Irtisanomisaika pitäisi olla 2 viikkoa mutta vasta kolmannella yhteydenottopyynnöllä 25.2. loukkaavasti puhellut täti otti yhteyttä. Ei antanut pyytämääni tarjousta pelkästä mobiilinetistä. Ei kiinnosta asiakkuuden säilyttäminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaiset kokemukset kyllä varmasti ärsyttää!

      Tuli mieleen, että olisitko voinut irtisanomisen sijaan napata liittymän jostain muualta ja odottaa Telian vastausta. Tällaisessa tilanteessa pääsee helposti vähän 'kiristämään' ja saa parempia sopimuksia.

      Poista
  5. Hyviä neuvoja, joista monen pitäisi ollaa onkeen! aika paljon tulisi kansantaloudelle säästöä jos isompi osa suomalaisista kilpailuttaisi säännöllisesti liittymiään. aivan kuten seurataan halvemman bensan hintaa niin innokkaasti..

    VastaaPoista
  6. Hyvä artikkeli. Tosiaan kaikkien kannattaisi säännöllisesti tarkistaa puhelinliittymän ominaisuudet ja hinta. Turhaa monet maksaa ylimääräistä.

    VastaaPoista
  7. Juuri näin. Miksi maksaa turhaa ylimääräistä kun puhelinliittymän vaihtamisessa ei montaa minuuttia kulu aikaa.

    VastaaPoista
  8. Minulla putosi 6 euroa puhelinlasku kuukaudessa. Säästöä kertyy mukavasti.

    VastaaPoista


Blogitekstisuositus

Tienaa rahaa netissä?

Olen etsinyt jo pidempään keinoa tienata rahaa netin avulla. Olisihan se mukava loikoilla kotisohvalla näpyttelemässä puhelinta ja samaan a...